Hevoset-messut

Hevoset ja alan harrastajat valloittavat Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen

Tiedote  05.04.2022

Suomen suurin hevosalan messutapahtuma Hevoset täyttää Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen kavioiden kopseella 9.–10. huhtikuuta 2022. Tapahtumaa on odotettu kolme vuotta.

– Hevoset-messujen rakennus on jo käynnissä viikonloppua varten. Odotamme innolla, kuinka hallit täyttyvät näytteilleasettajista ja kävijöistä. Ihanaa tavata pitkästä aikaa ihmisiä, joita ei ole nähnyt kolmeen vuoteen, Hevoset-messujen projektipäällikkö Heli Lempinen Tampereen Messut -konsernista sanoo.

Luvassa on vauhdikas viikonloppu, joka tarjoaa monenlaista nähtävää ja kuultavaa niin alan ammattilaisille, harrastajille kuin harrastuksesta vasta haaveileville, perheitä unohtamatta.

Tampereen Messujen kaikki tapahtumat toteutetaan Pirkanmaan koronanyrkin, Aluehallintoviraston ja THL:n voimassa olevien linjausten, rajoitusten ja terveysturvallisuustoimien mukaisesti.

Hevoset-messuilla voi seurata Niclas Aromaan työskentelyä

– Mielenkiinnolla odotan, mihin suuntaan Hevoset-messut ohjaa suomalaista hevoskulttuuria ja ratsastusta, esteratsastaja ja valmentaja Niclas Aromaa sanoo.

Hän saapuu Hevoset-messuille Saksasta pitämään esteratsastusklinikkaa sunnuntaina 10. huhtikuuta. Messuilla nähdään, kuinka Aromaa valmistaa hevosia kilpailuihin. Aromaan valmennusfilosofian perustana on se, että ratsastuksen perusasiat tulee olla kunnossa, jotta erilaisista hevosista pystytään tekemään kunnon hevosia.

– Koitamme saada hevoset rennoiksi, tasapainoisiksi ja kuuliaisiksi. Myös ratsastuksen tahti ja rytmi pitää saada kuntoon. Teemme rentouttavaa työskentelyä, jolla pyritään saamaan rytmiä raviin ja laukkaan. Tarkoituksena ei ole saada aikaan messuyleisössä vau-efektejä, vaan hyvä ratsastus tehdään mahdollisimman yksinkertaisella perustyöskentelyllä, Aromaa korostaa.

Mia Jurvala antaa vinkkejä hevosen lastaukseen traileriin

Hevoset-messujen suosituimpia ohjelmanumeroita ovat alan ammattilaisten pitämät klinikat. Kouluttaja Mia Jurvala pitää messuilla lastausklinikan sunnuntaina 10. huhtikuuta. Ohjelmanumerossa lastataan traileriin hevosia, joilla on lastauksen kanssa haasteita. Jurvala on kouluttanut reilun 20 vuoden ajan hevosia, joiden kanssa arjessa on ongelmia. Hän käy tavallisesti vierailulla hevosen kotitallilla, mistä vaikeudet ovat yleensä lähtöisin.

– Toivon, että klinikalla olevat hevoset antaisivat mahdollisimman realistisen kuvan, millaisia ongelmat voivat olla kotona. Siinä on oikea pähkinä purtavaksi. Vanhanaikaiset uskomukset tulisi heittää romukoppaan, sillä niistä ei ole hevosten kanssa hyötyä, Jurvala sanoo.

Hän jaottelee lastausongelmat kahteen osaan: joko hevosta ei yksinkertaisesti saada kyytiin tai sitten hevonen on oppinut, että ihminen houkuttelee sen sinne ruoalla. Maanittelua hän ei koskaan suosittele.

– Silloin traileri on kuin baari, missä hevonen käy herkuttelemassa ja tulee sitten pois. Tällöin ihmiset yrittävät kiireesti laittaa takapuomin kiinni ja saada hevosen traileriin jumiin, Jurvala kuvaa.